Tämä artikkelin on alun perin kirjoittanut tanskaksi toimittaja Allan Mylius Thomsen. Se julkaistiin ensimmäisen kerran 3. tammikuuta 1996. Halusimme kääntää tämän kiinnostavan artikkelin myös suomeksi — lue ja tutustu.
(Alkuperäinen otsikko: Når man skilter med sin uvidenhed)
Kun paljastat tietämättömyytesi
Kööpenhaminan kaupungintalolla eräät henkilöt yrittävät kohteliaasti sanottuna sotkea kaupungin graffititaiteilijoiden hommia. En tiedä, johtuuko tämä näiden virkamiesten täydellisestä historian tuntemuksen ja ammatillisen näkemyksen puutteesta, vai ovatko he muuten vain typeriä. He ovat joka tapauksessa ryhtyneet häpäisemään Kööpenhaminan katuja totaalisella niskuroinnilla ja kirjoitustaidottomuudella. He saavat jopa palkkaa toiminnastaan! Toisin kuin heidän spraypulloja käyttävät kollegansa, jotka saavat palkan sijaan vain rangaistuksen jäätyään kiinni.
Kööpenhaminan kyltit
Kyseessä ovat Kööpenhaminan uudet muoviset kyltit. Tätä hyödyllistä materiaalia ei sinänsä tarvitse moittia. On todennäköisesti sekä halvempaa että käytännöllisempää valmistaa muovisia katuopasteita kuin vanhanaikaisia lasitetusta emalista tai valetusta metallista tehtyjä kylttejä. Mutta alkuperäisten kirjaisinten korvaaminen kylteissä tällä katastrofaalisella suunnittelulla ilman minkäänlaista harkintaa ja järkevää selitystä on toinen asia.
Minä todellakin huomaan eron. Sekä siksi, että välitän kaupunkini historiasta, mutta myös sen vuoksi, että olen alun perin kouluttautunut mainosmuotoilijaksi ja oppinut maalaamaan kirjaimia kylttitaitelijan pensselillä. Tämä on antanut minulle hyvän käsityksen typografian historiasta ja ammattilaisten niin sanotusta "kirjoitusmuotoilusta". Kunnan virkamiesten olisi pitänyt saada pikakurssi siitä ennen kuin he alkoivat kohdella kaltoin kaupunkimme katuopasteita.
Se, että kaduilla on virallinen nimi, kuten myös ovien ja porttien perättäinen numerointi, ovat itse asiassa varsin uusia käytäntöjä.
Nimenantosääntö
Ennen talo nimettiin omistajansa mukaan. Myöhemmin niille annettiin tonttinumerot. Monissa paikoissa keskiaikaisessa kaupungissa voit vielä nähdä tämän numeron kaiverrettuna portin päähän kauniilla vanhalla antiikkisella kirjoitustyylillä.
Peräkkäiset talonnumerot otettiin käyttöön vasta vuoden 1859 jälkeen, parilliset ja parittomat numerot omalla puolellaan. Ne otettiin käyttöön Krak-nimisen kaupunginjohtajan toimesta, joka halusi panostaa tieopasteisiin. Kadunnimet tulivat myös alunperin kansalaisilta. Kaupungin kasvaessa kansalaiset antoivat kaduille ja kujille lempinimiä auttaakseen itseään löytämään perille. Monet näistä nimistä ovat yhä käytössä, kuten Larsbjørnsstræde. Noin vuonna 1460 mies nimeltä Laurids Bjørnson otti haltuunsa kaksi tonttia kadulla. Kadusta tuli siksi Larsbjørnsstræde, kuten se tunnetaan nykyään.
Kuningas Kristian IV:n suunnitelma
Mutta vasta kun kuningas Kristian IV rakennutti Nyboderin vuosina 1631-41, ihmiset alkoivat antaa kaduille virallisia nimiä. Ne maalattiin taloihin kauneimmalla antiikin roomalaisella kirjaisintyypillä, antiikva-fontilla. Tämä kirjaisintyyppi on tunnettu jo vuodesta 114 jKr. saakka ja se nähdään muun muassa Trajanuksen pylvään kaiverruksissa Roomassa.
Teksti maalattiin aluksi siveltimellä ja sen jälkeen kaiverrettiin veistimellä. Tämä on tekniikka, joka sopii teräviin siveltimenvedoksiin. Nämä suuraakkoset ovat kaikkien länsieurooppalaisten kirjoitusten alkuperä. Yleisesti ottaen kaikissa tämän tyylisissä kirjaimissa on jalkoja ja hattuja kaikissa pystysuorissa vedoissa.
Uusien opasteiden saapuminen
Kööpenhamina loi hyvän opastintavan, ja tämän jälkeen on nähty monia erilaisia katukylttien malleja. Opasteita on maalattu suoraan seinille ja puisille levyille, sitten tulivat siniset ja valkoiset kilvet ja sen jälkeen valetut kyltit, mutta niissä kaikissa käytettiin aina antiikva-fonttia. Ne sopivat hyvin keskiaikaisen kaupungin vanhoihin taloihin sekä mutkaisiin katuihin ja kujiin.
Vuoden 1996 vaihteessa Kööpenhaminasta tuli Euroopan kulttuuripääkaupunki. Tässä yhteydessä joku kaupungintalolla havahtui, että kaupunki tarvitsee uudet ja yhtenäiset katukyltit. Joku kiero lienee kuiskuttanut kaupungin virkamiehelle, että lähellä Gentofte-kunnassa oli joitakin professori Engelhardtin 1920-luvulla suunnittelemia katuopasteita, jotka saivat paljon kiitosta. "Meidänkin täytyy saada sellaiset ihmeet", hyvä virkamies ilmeisesti ajatteli. Kulttuuriministerimme olisi kannattanut lukea tekijänoikeuslakia ja erityisesti taiteellista suojelua koskeva luku, koska uudet katuopasteet tuotettiin Kööpenhaminaan plagioimalla.
Engelhardt ja Gentofte-kunta
Valitettavasti kulttuuriministerimme ei kuitenkaan näe asiaa tällä tavalla. Siksi tätä surullista jäljitelmää ei ole tuomittu asianmukaisen auktoriteetin toimesta. Professori Engelhardt oli taitava suunnittelija. Kun Gentofte-kunta pyysi häntä nimeämään heidän kadut ja tiet, hän haki inspiraatiota aikansa moderneimmasta kirjoitustyylistä. Ensimmäisen maailmansodan aikoihin englantilainen Edward Johnston suunnitteli hyvän modernisoinnin alkuperäisestä varhaisen 1800-luvun groteski-kirjasimesta Lontoon metrolle. Groteskit ovat niitä kirjasimia, joissa ei ole jalkoja ja hattuja pystysuorissa viivoissa. Johnstonin kirjoitus toimi monin tavoin oppaana myöhäisemmille groteski-luonnoksille.
Engelhardtin suunnitelmat
Engelhardt muokkasi tämän kirjoituksen luovasti Gentofen katukilpien suunnitelmaan, jossa jokaisen pisteen yläpuolella oli pientä sydäntä muistuttava merkki, leikittelynä hänen omalle sukunimelleen. Kirjainten välinen tila otettiin huolellisesti huomioon, jotta tekstin luettavuus säilyisi. Se näytti erittäin hyvältä uuden modernin yhteisön ympäristössä.
Valitettavasti Kööpenhaminan virkamiehillä ei ole samaa kädentaitoa, taitoa ja taustatietoa kuin Engelhardtilla. Uudet muoviset katukilven kirjaimet suorastaan huutavat toisilleen.
Perintö ja nykyaika kohtaavat
Viranomaisten historiantajua voi kyseenalaistaa. Joka tapauksessa suuhuni tulee paha maku, kun vuonna 1728 suojellulla rakennuksella on nyt muovinen kyltti, jonka kirjasin juontaa juurensa 1920-luvulle. Usein tällaisissa suojelluissa rakennuksissa alkuperäiseen ulkonäköönsä palauttaminen on maksanut omaisuuden. Tällaiset yksityiskohdat eivät näytä haittaavan viranomaisia, jotka valvovat jotain näinkin tunnusomaista kuin kaupungin katukylttejä.
Monet kodinomistajat ovat protestoineet tätä kirjasinrikosta. Mutta Kööpenhaminan kunta tuntuu tietävän jälleen paremmin. Minä ihmettelen, mistä he saavat kaiken sen paremman tiedon. Eivät varmaankaan historiakirjoista.
